Anteeksi pitkä postaustauko minun osaltani kun ei ole oikein
ollut inspiraatiota kirjoittaa. Joulu meni oikein hyvin perheen,
mummun ja mieheni parissa. Sain kivoja lahjoja, syötiin hyvää
jouluruokaa ja tietysti juhlittiin Jeesuksen syntymää. :)
Uutena vuotena olin flunssassa, joten vietin aaton kotona Tonin
kanssa leffaa katsellen. Tosiaan 2013 alkoi ja toivon että Herra
suo paljon siunauksia tänä vuonna. Odotan, että ihmeitä alkaisi
tapahtua... ;)
Muutaman uudenvuodenlupauksenkin tein eli aion lukea Raamattua
ahkerasti tänä vuonna. Jospa se pikku hiljaa tulisi luettua kokonaan
läpi. Sitten pidän herkkulakkoa tammikuun loppuun. Aion onnistua,
sillä jouluna tuli syötyä suklaata aivan liikaa. :)
Tässä joitakin kuvia joulusta:
![]() |
| mummun luona joulupäivänä |
| perheeni joulukuusi |
| Murunen :) |
Viime päivinä ei ole tullut paljoa kuvattua, mutta koetan saada seuraaviin postauksiin
uusia kivoja kuvia. :) Olin viikonloppuna vähän aikaa vanhempien luona ja menin
lauantai-iltana Sinille yöksi. Katsottiin siinä illalla Schindlerin lista-elokuva, joka kertoi
natsi-Saksan aikana tapahtuneesta juutalaisvainosta. Kannattaa katsoa kyseinen elokuva,
on todella koskettava ja antaa ajattelemisen aihetta.
Sunnuntaina oltiin seurakuntamme ehtoolliskokouksessa ja eilen Elämän eliksiirin
Hyvän olon illassa. Nuortenillatkin palaavat lauantaina joulutauolta. :)
Toivotan kaikille hyvää ja siunattua alkanutta vuotta!! :)

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kysymykset&kommentit tähän. Siunausta! <3